KELAT & JARGONI

Minimimarkinointi –
Kun keskeneräinen on
valmista parempi

Antero Aalto, toimitusjohtaja

27. kesäkuuta 2016

Amerikkalaisesta kasvuyrityskulttuurista on rantautunut meille joukko mehukkaita termejä, joiden euforiseen droppailuun toisinaan itsekin syyllistyn. Loskaisen kosteita päiväunia näkevä ja suu vaahdossa paradigman muutoksesta tai disruptiivisista teknologioista louskuttava startup-entusiasti on varmasti monen mielestä raskasta seuraa. Aivan kaikkia keskusteluissa tiputeltavia termejä tai ajatuksia ei kuitenkaan suoralta kädeltä kannata sivuttaa turhana jargonina.

Yksi hyvä termi ja siihen liittyvä ajattelutapa on startup-piireissä paljon viljelty MVP – minimum viable product, eli minimituote. Tällä termillä tarkoitetaan sellaista tuotteen perusversiota, jota voidaan pitää riittävänä ratkaisemaan määrätty ongelma.

Ajatus minimituotteesta ja sen lanseeraamisesta on räikeässä ristiriidassa meillä historiallisesti suositun tuotekehitysmallin kanssa, jossa tuote on julkaistu vasta kehitystyön päätyttyä. Nopeisiin onnistumisiin (tai epäonnistumisiin) tähtäävissä kasvuyrityksissä jo keskeneräisen niche-tuotteen validoiminen, siis siihen kohdistuvien asiakkaiden tarpeiden ja odotusten testaaminen ja todentaminen, on usein ainoa järkevä toimintatapa.

Palattuani ketterästi pöhisevästä startup-maailmasta oman markkinointitoimiston perustamisen kautta askeleen lähemmäs perinteisiä vakiintuneempia liiketoimintamalleja, olen alkanut kaivata vastaavanlaista käsitettä ja ajattelutapaa myös markkinoinnin tekemiseen. Suomeen ideologia ei tunnu vielä vahvasti rantautuneen, mutta termillä ”minimum viable marketing” löytyy ainakin muutamia artikkeleita. Termin voisi mielikuvituksettomasti kääntää minimimarkkinoinniksi.

 

”Tietyn pisteen jälkeen kattavan markkinointistrategian viilaamista ja hinkkaamista tärkeämpää on keksiä, miten tavoitehakuinen ja päämäärätietoinen markkinointi saadaan rullaamaan.”

Markkinointia tehdessä pyrin aina korostamaan kokonaiskuvan hahmottamisen tärkeyttä. Päämäärien ja tavoitteiden ymmärtäminen ja niiden pohjalta vedetyt suuret linjat ohjaavat kaikkea muuta tekemistä. Tietyn pisteen jälkeen kattavan markkinointistrategian viilaamista ja hinkkaamista tärkeämpää on kuitenkin keksiä, miten tavoitehakuinen ja päämäärätietoinen markkinointi saadaan rullaamaan mahdollisimman nopeasti kohtuullisilla kustannuksilla.

Kuvittele haaksirikkoutuneesi autiolle saarelle. Näet myrskypilvien kerääntyvän horisonttiin. Olisi mukava loikoilla juuri valmistuneessa paratiisihuvilassa hörppimässä mojitoa, mutta akuutti tarpeesi on suojautuminen säätä vastaan. Ryhdytkö siis valmistelemaan siirtomaapalatsin piirustuksia vai käytätkö rajallisen aikasi rakentaen käsillä olevista materiaaleista yksinkertaisen majan suojaksesi? Vaikka rakentamasi majan katto vuotaisi, olet kuitenkin paremmassa suojassa kuin olisit ilman majaa. Palatsi saa vielä odottaa, mutta seuraavina päivinä tai viikkoina rakennat jo mökkiä, joka tarjoaa suojan lisäksi myös paikan riippumatollesi.

Minimimarkkinointi

Kuten minimituotteesta puhuttaessa, myös minimimarkkinoinnilla pyritään luomaan riittävä alkutaso, tilanne, jossa teoriat voidaan muuttaa tekemiseksi ja suunnitelmat toiminnaksi. Pääset ottamaan rohkeita, joskin hallittuja askeleita strategian vielä hakiessa lopullista muotoaan. Minimimarkkinoinnin avulla testaat markkinoinnin tehokkuutta ja vaikuttavuutta, sekä hienosäädät valitsemaasi suuntaa hyvissä ajoin ennen mittavien markkinointi-investointien tekemistä.

 

”Minimimarkkinoinnilla pyritään luomaan riittävä alkutaso, tilanne, jossa teoriat voidaan muuttaa tekemiseksi ja suunnitelmat toiminnaksi.”

Minimimarkkinointi ei missään nimessä tarkoita sitä, että heikosti suunniteltua ja huonosti toteutettua markkinointia roiskitaan sokeasti ulos. Mikäli olet epävarma oman minimimarkkinoinnin lähtötason määrittämisessä tai laadukkaan markkinoinnin toteutuksessa, pyydä apua markkinointikumppaniltasi.

Kaipaatko apua oman minimimarkkinointisi suunnitteluun joko uuden yrityksen näkökulmasta tai uuden lanseerauksen yhteydessä? Pyydä meiltä tunnin kestoinen veloitukseton sparrailusessio niin pohditaan yhdessä mahdollisuuksia.